Liite 1 a: Vuosivapaajärjestelmä

Siirry sisältöön

Paikallisesti pääluottamusmiehen kanssa sopien (51 §) voidaan ottaa käyttöön joustavan työajan malli ja/tai vuosivapaajärjestelmä seuraavassa esitetyllä tavalla. Paikallinen sopimus on toimitettava tiedoksi Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:lle ja Palvelualojen työnantajat PALTA ry:lle.

Työehtosopimusosapuolet arvioivat keskenään paikallisesti sovittujen mallien toimivuutta ja työehtosopimusmääräysten kehitys-tarpeita saatujen kokemusten perusteella.

Vuosivapaajärjestelmä

Vuosivapaajärjestelmä korvaa kuukausipalkkaisten työntekijöiden työehtosopimuksen työajanlyhennysvapaata ja arkipyhävapaata koskevat määräykset. Palkallista vapaata kertyy (voimaan 1.1.2021) kalenterivuoden aikana työssäolon ja siihen verrattavalta ajalta
seuraavasti:

Työssäoloon verrattavalla ajalla tarkoitetaan karenssipäivää sekä työstä poissaoloaikaa, jolta työnantaja on lain tai tämän työehto-sopimuksen mukaan velvollinen maksamaan palkan.

Työssäolopäivien veroisina pidetään myös niitä työpäiviä tai työ-tunteja, jolloin työntekijä työsuhteen kestäessä on estynyt tekemästä työtä vuosilomalain 7 §:n 2 momentin, tai tämän työehtosopimuksen 46 §:n mukaan. Samoin rinnastetaan säännöllisiin työtunteihin työnantajan osittainkin kustantama koulutusaika siltä osin kuin työnantaja korvaa ansionmenetyksen.

Työsuhteen alkaessa ensimmäisen kolmen kuukauden ajalta vapaata kerryttäväksi ajaksi lasketaan puolet tehdystä työajasta tai siihen rinnastettavasta ajasta.

Perusteeton palkaton poissaolo (työvuoro) vähentää oikeutta vapaaseen 6,75 tunnilla ja 1.1.2021 alkaen 8 tunnilla. Muun palkattoman poissaolon vaikutus vapaaseen sovitaan paikallisesti (51 §).

Täysimääräisen vapaan saamisen edellytyksenä on, että työntekijällä on enintään 30 päivän pituinen vuosiloma ja että työntekijän vuotuista työaikaa lyhentää muutoin vain vuosivapaajärjestelmän mukaiset vapaat. Lomarahan vaihtaminen vastaavaan vapaaseen
ei vaikuta vapaan määrään.

Vapaan antamisen osalta noudatetaan työehtosopimuksen 19 §:n (työajan lyhentäminen) määräyksiä, mikäli paikallisesti ei sovita toisin (51 §) tai vapaata sovita siirrettäväksi työaikapankkiin.

Korvaus vapaalta suoritetaan KTA:lla.

Vapaa rinnastetaan työssäoloon vuosiloman ansainnassa.

Paikallisen sopimuksen irtisanomisessa noudatetaan työehtosopimuksen 51 §:n määräyksiä.