Palkkaliite 1.5.2025–31.1.2028

Siirry sisältöön

1. Vuosiportaat

Kaupan työehtosopimuksen vuosiportaat ovat seuraavat:

1.2.2025 alkaen Kaupan työehtosopimuksen palvelusvuosiportaiden nimeämislogiikka muuttuu vastaamaan tosiasiallisia palvelusvuosia alla olevan taulukon mukaisesti.

Muutos ei vaikuta millään tavalla työntekijän vähimmäispalkan määräytymiseen palvelusvuosien perusteella. Samassa tämän työehtosopimuksen tarkoittamassa ammatissa ansaittu työkokemus tai koulutus oikeuttaa vastaavaan vähimmäispalkkaan kuin aiemmin.

Esimerkki 65

Aiemmin 1. vuoden työntekijän palkkaa on maksettu tosiasiallisesti työntekijän jo työskenneltyä yhden vuoden ajan eli hänen toisen palvelusvuoden alusta lukien. Jatkossa tällaisen työntekijän kohdalla puhutaan palkkataulukossa suoraan 2. vuoden työntekijän palkasta.

Kolmen palvelusvuoden jälkeen työntekijän vähimmäispalkka määräytyy 4. vuoden työntekijän palkan mukaan, viiden palvelusvuoden jälkeen työntekijän vähimmäispalkka määräytyy 6. vuoden työntekijän palkan mukaan ja kahdeksan palvelusvuoden jälkeen työntekijän vähimmäispalkka määräytyy 9. vuoden työntekijän palkan mukaan.

31.1.2025 asti voimassa ollut vuosiportaikko:

2. Palkkausjärjestelmä ja yleinen vaativuusluokitus

Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry ovat osana työehtosopimusneuvotteluja uudistaneet työehtosopimuksen kaikkia ammattiryhmiä koskevia palkkamääräyksiä.

Logistiikan ja toimihenkilöiden vaativuusluokitus 1.1.2024-30.9.2026

Logistiikkatyöntekijöiden ja toimihenkilöiden kohdalla noudatetaan ammattiryhmien omia vaativuusluokituksia aikavälillä 1.1.2024-30.9.2026 Kaupan työehtosopimuksen palkkaliitteen kohdan 4. ja 5. mukaan. Tämän jälkeen siirrytään noudattamaan ammattiryhmien yleistä vaativuusluokitusta.

Yleinen vaativuusluokitus 1.10.2026 alkaen

Uudistuksessa otetaan käyttöön uudet työtehtävien vaativuusluokitukset (kohta 6), jotka tunnistavat alan työtehtäviin kuuluvia vaativuustekijöitä entistä paremmin. Näiden vaativuusluokitusten perusteella määräytyy myös työtehtävästä maksettava vähimmäispalkka. Lisäksi liitot ovat päivittäneet työehtosopimuksen yleisiä ja ammattiryhmäkohtaisia palkkamääräyksiä uudistuksen edellyttämällä tavalla. 

Uudistuksen myötä kaupan työehtosopimuksessa on jatkossa yksi yhteinen vaativuusluokitus (kohta 6), joka koskee kaikkia kaupan työehtosopimuksen piirissä olevia työntekijöitä. Yleisen vaativuusluokituksen piirissä ovat kaikki työehtosopimuksen tunnistamat ammattiryhmät ja sellaiset työntekijät, joilla ei ole työehtosopimuksessa ammattiryhmäkohtaisia palkkamääräyksiä.

Tässä liitteessä kuvataan uudistetun palkkausjärjestelmän keskeiset elementit. Liitot ovat julkaisseet yhteiset soveltamisohjeet vaativuusluokituksen käyttöönotosta ja soveltamisesta.

Palkan määräytyminen ja menettely

Työntekijän tehtäväkohtainen palkka määräytyy vaativuusluokituksen mukaisen vähimmäispalkan ja muiden työehtosopimuksen yleisten tai ammattiryhmäkohtaisten palkkamääräysten perusteella.

Vaativuusluokkien vähimmäispalkat ovat palkkaliitteen mukaiset taulukkopalkat.

Ammatillisessa asiantuntijatehtävässä palkka määräytyy sopimuksen mukaan. Palkan tulee kuitenkin olla erityisammattitehtävän vähimmäispalkkaa korkeampi ja johdonmukaisessa suhteessa tehtävän vaativuuteen nähden.

Vaativuusluokituksessa määriteltyjä vaativuustekijöitä ovat mm. tehtävässä tarvittava osaaminen, harkinta, työskentelyn itsenäisyys, vuorovaikutuksen luonne ja vastuu.        

Työ kuuluu siihen vaativuusluokkaan, joka kokonaisuutena parhaiten vastaa työtehtävän vaativuutta. Vaativuusluokkaa määriteltäessä arvioidaan työtehtävää, ei työntekijää tai hänen henkilökohtaisia ominaisuuksiaan.

Työpaikalla on laadittava kustakin tehtäväkokonaisuudesta tehtävänkuvaus, josta ilmenevät vaativuusluokkaan sijoittamisessa tarvittavat tiedot. Tehtävän vaativuutta tulee arvioida kirjallisen tehtävänkuvauslomakkeen tai muun vastaavan kuvauksen avulla. Tehtävänkuvausten ajantasaisuutta seurataan säännönmukaisesti ja tehtävänkuvaus tarkistetaan, jos tehtävä on muuttunut olennaisesti. Työnantaja käy tehtävänkuvauksen läpi yhdessä luottamusmiehen kanssa. Jos luottamusmiestä ei ole valittu, voidaan tehtävänkuvaukset käsitellä työpaikkakohtaisen sopimisen työryhmässä. Jos työpaikkakohtaisen sopimisen työryhmää ei työnantajan tai työntekijöiden aloitteesta huolimatta ole saatu muodostettua, voi työnantaja käydä tehtävänkuvauksen läpi muun henkilöstön edustajan/edustajien kanssa.

Tehtävänkuvaus ja palkan määräytymisen perusteet käydään läpi työnantajan ja työntekijän välillä. Työnantaja hyväksyy lopullisen tehtävänkuvauksen. Mahdolliset tehtävään tai sitä koskevaan tehtävänkuvaukseen liittyvät kysymykset tulee käsitellä viipymättä työntekijän ja esihenkilön kesken.

Työn vaativuuteen perustuva palkan määrittely tehdään uudestaan, jos työntekijän työtehtävän vaativuus muuttuu pysyvästi. Uutta palkkaa maksetaan tehtävän muutoksesta seuraavan palkanmaksukauden alusta lukien.

Liitot suosittelevat, että yrityksissä luodaan väliportaita tai -luokituksia Kaupan työehtosopimuksen vaativuusluokitukseen, jos tällaisia vaativuusluokitusten väliin sijoittuvia työtehtäviä tunnistetaan työehtosopimuksen 13 §:n 5. kohta huomioiden.

3. Vaativuusluokittelua koskeva erimielisyysprosessi

Prosessin tarkoitus ja edellytykset

Palkkausjärjestelmän vaativuusluokitusta koskeva erimielisyysprosessi täydentää tavanomaista työehtosopimuksen erimielisyysprosessia.

Paikallisten osapuolten (työnantaja ja työntekijät) tulee pyrkiä ratkaisemaan vaativuusluokittelua koskevat erimielisyydet paikallisesti. Paikallisen erimielisyyden ratkaiseminen edellyttää sitä, että osapuolilla on täsmällinen käsitys työtehtävien sisällöstä, niiden vaativuuselementeistä ja näiden tehtävien keskinäisestä vaativuushierarkiasta.

Mikäli osapuolet eivät ole päässeet ratkaisuun paikallisesti, asia voidaan siirtää liittojen erimielisyysprosessiin. Liitot konsultoivat paikallisia osapuolia ja arvioivat erimielisyysprosessin käynnistämisen edellytykset. Liitot pyytävät asian ratkaisemiseksi tarvittavat tiedot paikallisilta osapuolilta.

Työtehtävän vaativuuden arviointi

Osapuolten tulee arvioida erimielisyytenä olevan työtehtävän vaativuuselementtejä vaativuusluokittelussa määriteltyjen kriteerien mukaisesti.

Vaativuuden arvioinnissa ei tule huomioida työntekijän yksilöllisiä ominaisuuksia ja moniosaamista, työntekijän suoriutumista ko. tehtävässä tai erilaisia kuormittavuus- ja olosuhdetekijöitä (fyysinen rasitus, alhainen tai korkea lämpötila, kiire jne.).

Osapuolilla tulee olla näkemys siitä, mistä asioista ollaan samaa mieltä ja mitkä asiat ovat erimielisiä vaativuuden arvioinnin osalta.

Erimielisyysprosessin lopputulos

Harkintansa mukaan liitot voivat hyödyntää erimielisyyden ratkaisemiseksi ulkopuolista asiantuntijaa työtehtävän vaativuuden arvioinnissa. Tästä päätetään yhdessä yrityksen kanssa ja siitä aiheutuneista kustannuksista vastaa yritys.

Yritykset saavat hyödyntää sisäisessä vaativuuden määrittelyssä ja erilaisten järjestelmien luomisessa ulkopuolisia asiantuntijoita. Tällainen menettely ei kuitenkaan voi ohittaa tässä kuvattua liittojen erimielisyysprosessia.

Liitot arvioivat mahdollisuutta tehdä yksimielinen ehdotus erimielisyyden ratkaisemiseksi. Tällainen ehdotus ei ole työehtosopimuksen tulkintaa koskeva sitova kannanotto, vaan ratkaisuehdotus konkreettisen erimielisyyden ratkaisemiseksi.

Ehdotus annetaan tiedoksi molemmille osapuolille.

4. Logistiikkatehtävien vaativuusluokitus ja palkkaryhmät (30.9.2026 asti)

5. Toimihenkilötehtävien vaativuusluokitus ja palkkaryhmät (30.9.2026 asti)

6. Ammattitehtävien vaativuusluokitus ja palkkaryhmät 1.10.2026 alkaen

7. Palkkaryhmät

Palkkaryhmät 1.2.2025-30.9.2026

Palkkaryhmät 1.10.2026 alkaen

Huolto- ja liikenneasemien ravintolaesihenkilöiden palkkaryhmät

Huolto- ja liikenneasemien ravintolaesihenkilöiden palkkaryhmät ennen 1.4.2018 määräytyivät 1.2.2017–31.1.2018 voimassa olleen Kaupan työehtosopimuksen mukaan.

Esihenkilön palkkaryhmittelyä sovellettaessa edellytetään henkilön toimivan esihenkilönä. Palkkaryhmää harkittaessa on ratkaisevaa työ, jota esihenkilö pääasiallisesti suorittaa.

8. Osaamiseen ja suoriutumiseen perustuva palkanosa

Järjestelmän käyttöönotto ja siitä irtautuminen

1. Palvelusajan ja koulutuksen sijasta (jäljempänä vuosiporrasjärjestelmä) voidaan yrityksessä tai sen osassa käyttää palkkojen porrastamisessa tämän pöytäkirjan mukaista työntekijän osaamisen ja suoriutumisen arviointiin perustuvaa palkanosaa (jäljempänä henkilökohtainen palkanosa), jos asiasta on sovittu työpaikkakohtaisesti luottamusmiehen tai työpaikkakohtaisen sopimisen työryhmän kanssa.

Vaihtoehtoisesti henkilökohtaisen palkanosan käyttöönottamisesta sopimiseksi ja sen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi voidaan nimetä työpaikkakohtainen työryhmä (jäljempänä työryhmä). Työryhmässä on vähintään kaksi työnantajan ja kaksi työntekijöiden edustajaa, joista toinen on luottamusmies. Jos luottamusmiestä ei ole valittuna, valitsevat työntekijät keskuudestaan ryhmään kaksi jäsentä. Heillä on oikeus riittävään ajankäyttöön sekä liittonsa tarjoamaan koulutukseen ja konsultaatioon.

2. Työpaikkakohtainen sopimus tehdään TES 25 §:n mukaisesti, kuitenkin niin, että sopimus on voimassa toistaiseksi ja irtisanottavissa kuuden (6) kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen, ellei toisin sovita. Ennen irtisanomista on asiasta neuvoteltava ja kirjattava erimielisyyden kohteet. Jommankumman osapuolen aloitteesta voidaan pyytää työmarkkinaosapuolten konsultaatiota. Tällöin irtisanomisaika voi alkaa kulua vasta, kun jompikumpi työmarkkinaosapuolista toteaa konsultaation päättyneeksi.

3. Tämä pöytäkirja korvaa palvelusaikaa ja koulutusta koskevat TES 13 §:n 3.–5. kohdat.

4. Henkilökohtaista palkanosaa käytettäessä työntekijän tehtäväpalkka määräytyy työehtosopimuksen kulloinkin voimassa olevan palkkaliitteen tarkoittaman 1. vuoden työntekijän palkan mukaisesti.

5. Osana käyttöönottosopimusta on sovittava koululaisen ja harjoittelijan palkoista. Koululaisen palkan tulee olla kuitenkin vähintään TES 13 § 11. kohdan mukainen.

Esimerkki 66

1. vuoden palkka sovitaan osaksi henkilökohtaisen palkanosan järjestelmää. Tällöin määritellään kohdissa 9. ja 10. kuvattua tasoa ”1. tilaa kehittyä” alempi 1. vuoden palkka. Sopimuksessa määritetään palkan määrä (vähintään 85 % as. palkkaryhmän 1. vuosiportaan palkasta), aika, jolta ko. palkkaa voidaan maksaa (korkeintaan 12 kuukautta, jos työntekijä ei ole saanut koululaispalkkaa) ja suorituksen arviointi 1. vuoden aikana.

6. Osana sopimista on suositeltavaa käsitellä lisäksi esimerkiksi seuraavia asioita:

  • mahdolliset siirtymäajat henkilökohtaisten palkanosien voimaantuloon
  • mahdolliset osaamisen ja suoriutumisen tasot, jotka ylittävät tason 4.
  • mahdollinen palkallisten lisävapaiden kertyminen työsuhteen keston perusteella osana henkilökohtaista palkitsemista.

Osaamisen ja suoriutumisen arviointimalli ja palkkakytkentä

7. Henkilökohtainen palkanosa määritetään yrityksen toiminnan kannalta merkityksellisten tekijöiden perusteella. Arviointitekijöitä ovat 1. työhön liittyvä osaaminen ja tavoitteiden saavuttaminen, 2. työyhteisö- ja asiakaspalvelutaidot ja 3. työote. Arviointitekijöiden yksityiskohtaisempi sisältö määritetään osana henkilökohtaisen palkanosan käyttöönottoa koskevassa paikallista sopimusta.

8. Osaaminen ja suoriutuminen arvioidaan neliportaisella asteikolla seuraavasti:

Arviointitekijöiden keskinäisestä painotuksesta voidaan sopia toisin osana henkilökohtaisen palkanosan käyttöönottoa koskevaa työpaikkakohtaista sopimusta.

9. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy arviointipisteiden kokonaismäärän perusteella prosentteina tehtäväkohtaisesta palkasta ja se maksetaan tehtäväkohtaisen palkan päälle. Jollei muuta työpaikkakohtaisen sopimuksen osana sovita, henkilökohtaisen palkanosan suuruus on seuraava:

Henkilökohtaisen palkanosan toimiva käyttö edellyttää sitä, että arviointiasteikko on kattavasti käytössä suhteessa henkilöstön rakenteeseen.

Palkkojen muuntaminen

10. Henkilökohtaista palkanosaa käyttöön otettaessa ja sen lakatessa muutoksen vaikutukset palkkoihin ja palkkaperusteisiin on käsiteltävä luottamusmiehen tai työryhmän kanssa. Lisäksi jokaiselle työntekijälle on viestittävä muutoksen palkkavaikutukset perusteineen.

11. Jos henkilökohtaiseen palkanosaan siirryttäessä työntekijän tehtäväpalkan ja osaamisen ja suoriutumisen perusteella määräytyvän palkanosan yhteismäärä on aiempaa työehtosopimuksen mukaista palkkaa alempi, muodostetaan näin syntyvästä palkanerästä siirtolisä. Siirtolisää käsitellään palkanluonteisena lisänä, joka työsuhteen kestäessä voi hävitä tai supistua vain silloin, jos työntekijä siirtyy vaativamman palkkaryhmän mukaisiin tehtäviin tai hänen tämän pöytäkirjan tarkoittama palkanosa kasvaa osaamisen ja suoriutumisen arvioinnin seurauksena. Lisää käsitellään osana peruspalkkaa esim. vuosilomapalkkaa, sairausajan palkkaa, prosentuaalisesti määräytyviä palkanlisiä tai palkankorotuksia laskettaessa.

Esimerkki 67

Ellei toisin sovita, muodostuu henkilökohtainen palkanosa Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa -alueella B1-palkkaryhmässä työskentelevän työntekijän osalta 1.6.2023 voimaan tulleen palkkataulukon mukaisesti seuraavasti:

Työntekijä A:n tuntipalkka ennen henkilökohtaisen palkanosan järjestelmään siirtymistä on 13,70 €/h. B1-palkkaryhmän 1. vuoden palkka on 12,62 €/h. Työntekijän osaaminen ja suoriutuminen on arvioitu tasolle 2 (hyvä, odotuksia vastaava), minkä myötä työntekijän henkilökohtaisen palkanosan suuruus on 1,01 €/h.

Henkilökohtaisen palkanosan järjestelmään siirryttäessä hänen palkkansa muodostuu seuraavasti:

  • Tehtäväkohtainen palkka 12,62 €/h (1.6.2023 voimaan tulleen Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa -taulukon B1-palkkaryhmän 1. vuosi)
  • Henkilökohtainen palkanosa, taso 2 (hyvä, odotuksia vastaava), 8 % tehtäväkohtaisesta palkasta = 12,62 €/h * 8 % = 1,01 €/h
  • Palkkarakenteen mukainen palkka on yhteensä 12,62 €/h + 1,01 €/h = 13,63 €/h
  • Koska aiempi palkka 13,70 €/h on suurempi kuin tehtäväpalkka ja henkilökohtainen palkanosa yhteensä, muodostetaan erotuksesta 13,70 €/h – 13,63 €/h = 0,07 €/h suuruinen siirtolisä. Työntekijän palkka on yhteensä 12,62 €/h + 1,01 €/h + 0,07 €/h = 13,70 €/h.

Esimerkki 68

Mikäli esimerkki 2:ssa kuvatun työntekijän osaaminen ja suoriutumien myöhemmin arvioidaan tasolle 3 (erinomainen, odotukset ylittävä), palkaksi muodostuu 12,62 €/h + 12,62 €/h * 12 % = 12,62 €/h + 1,51 €/h = 14,13 €/h. Koska uusi henkilökohtainen palkanosa 1,51 €/h on suurempi kuin aiempi henkilökohtainen palkanosa 1,01 €/h ja siirtolisä 0,07 €/h yhteensä (1,08 €/h), siirtolisä häviää tuossa vaiheessa kyseisen työntekijän kohdalta. Työntekijän palkka on muuttuneen arvioinnin jälkeen yhteensä 12,62 €/h + 1,51 € = 14,13 €/h.

12. Jos henkilökohtaisen palkanosan käytöstä luovutaan työpaikkakohtaisen sopimuksen irtisanomisen seurauksena, sijoittuu työntekijä sille TES 11 § 2. kohdan tarkoittamalle vuosiportaalle, jonka mukainen palkka on hänen siirtymähetken palkkaansa lähinnä pienempi. Siirtymähetken jälkeisiin vuosiportaiden muutoksiin vaikuttava palvelusaika lasketaan siirtymähetkestä lukien. Jos työntekijä on suorittanut TES 11 § 4. kohdassa tarkoitetun koulutuksen, sijoittuu työntekijä kuitenkin vähintään 3. vuosiportaalle.

Esimerkki 69

Työntekijän tuntipalkka henkilökohtaisen palkanosan järjestelmän käytön päättyessä on 14,13 €/h. Vuosiporrasjärjestelmässä työntekijään tuolloin sovellettava palkka määräytyy 1.6.2023 voimaan tuleen Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa -taulukon B1 -palkkaryhmän mukaisesti. Nykyistä palkkaa lähinnä pienempi palkka on taulukon 5. vuoden tuntipalkka 13,79 €/h. Työntekijälle maksettava tuntipalkka on edelleen 14,13 €/h, mutta hän sijoittuu vuosiporrasjärjestelmässä 5. vuodelle. Kolmen vuoden kuluttua vuosiporrasjärjestelmän voimaantulemisesta työntekijä siirtyy 8. vuoden palkalle, jolloin hän on oikeutettu tuolloin voimassa olevaan 8. vuoden taulukkopalkkaan.

Mahdolliset työehtosopimukseen perustuvat yleiskorotukset suoritetaan henkilökohtaisen palkanosan järjestelmässä työehtosopimusratkaisun mukaisesti.

Arviointimenettely

13. Uuden työntekijän osaaminen ja suoriutuminen arvioidaan viimeistään kuuden (6) kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta sekä aina, kun tehtävä muuttuu ja muutoin vähintään kerran kalenterivuodessa. Arviointi perusteineen ja sen palkkavaikutukset käydään läpi työntekijän kanssa. Tehtävän muutoksella tarkoitetaan tehtävän muuttumista työsopimuksessa, esimerkiksi siirtymistä myyjän tehtävistä toimihenkilötehtäviin.

Uuden työntekijän osaamisen ja suoriutumisen arviointi

14. Uuden työntekijän osaaminen ja suoriutuminen arvioidaan kuuden (6) kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta.

Palkka tarkistetaan arviointihetkeä seuraavan palkanmaksukauden alusta lukien.

Osaamisen ja suoriutumisen kalenterivuosittainen arviointi

15. Osaaminen ja suoriutuminen arvioidaan vähintään kerran kalenterivuodessa.

Tarkasteluajankohta sovitaan henkilökohtaisen palkanosan käyttöönottoa koskevassa työpaikkakohtaisessa sopimuksessa.

Jos arvioinnin seurauksena osaamisen ja suoriutumisen kokonaisarvio paranee, tarkistetaan työntekijän palkka arviointia seuraavan palkanmaksukauden alusta lukien alusta lukien.

Esimerkki 70

Osaamisen ja suoriutumisen arviointi tehdään 31.12 mennessä. Sen perusteella työntekijä nousee yhden tason ylöspäin. Uusi palkka on voimassa seuraavasta palkanmaksukaudesta lukien. Mikäli palkanmaksukausi on esimerkiksi 15.12.-14.1, ja arviointi on tehty 31.12. mennessä, uusi palkka on voimassa palkanmaksukaudesta 15.1.–14.2 lukien.

Jos kokonaispistemäärä olisi arvioinnin seurauksena pienenemässä, sovitaan esimiehen ja alaisen kesken niistä kehittämistoimenpiteistä, joiden seurauksena kokonaispistemäärä voi pysyä ennallaan. Osaaminen ja suoriutuminen arvioidaan tällöin uudelleen kuuden (6) kuukauden kuluttua, jolloin kokonaispistemäärä voi laskea.

Esimerkki 71

Osaamisen ja suoriutumisen arviointi tehdään 31.12 mennessä. Sen perusteella työntekijän suoriutumisen katsotaan alentuneen tasolta kolme tasolle kaksi. Osana arviointia sovitaan kehittämistoimenpiteistä, joiden avulla suoriutuminen voitaisiin arvioida tasolle kolme. Heinäkuun alussa tehdään uusi arvio. Mikäli tuolloin todetaan, että suoriutuminen ei ole korjaantunut, henkilökohtainen palkanosa voi alentua tasolle kaksi seuraavasta palkanmaksukaudesta alkaen.

Kokonaispistemäärä voi kuitenkin laskea vain erityisen painavasta syystä henkilökohtaisen palkanosan käyttöönoton yhteydessä arvioidusta.

Esimerkki 72

Työntekijän henkilökohtaista palkanosaa, joka oli voimassa järjestelmää käyttöön otettaessa, voidaan alentaa vain erityisen painavasta syystä. Alentamisessa on noudatettava yllä selostettua kuuden kuukauden tarkastelujaksoa. Alentamiseen voi olla perusteet olemassa esimerkiksi silloin, kun työntekijä ei edes pyri varteenotettavalla tavalla korjaamaan menettelyään. Palkan alennuksen on oltava joka tapauksessa olosuhteisiin nähden määrältään kohtuullinen.

Jos työntekijän osaamisen ja suoriutumisen kokonaispistemäärä ei ole noussut kolmen peräkkäisen arvioinnin tuloksena, on esimiehen perusteltava näkemyksensä työntekijälle kirjallisesti.

Osaamisen ja suoriutumisen arviointi tehtävän muuttuessa

16. Osaaminen ja suoriutuminen arvioidaan kuuden (6) kuukauden kuluessa uuteen tehtävään siirtymisestä.

Uusi henkilökohtainen palkanosa lasketaan uudesta tehtäväpalkasta ja sitä maksetaan arviointihetkeä seuraavan palkanmaksukauden alusta lukien. Siihen saakka maksetaan vähintään uuteen tehtävään siirtymistä edeltävää palkkaa.

Erimielisyyksien ratkaiseminen

17. Osaamisen ja suoriutumisen arviointiin liittyvä erimielisyydet ratkaistaan neuvottelujärjestyksen mukaisesti. Luottamusmiehellä tai työryhmällä on oikeus saada kaikki asian selvittämisen kannalta tarpeelliset tiedot.

9. Taulukkopalkat 1.5.2025-31.7.2026

Tätä edeltävät taulukkopalkat ovat olleet voimassa 1.6.2024–30.4.2025.

Kaupan työntekijöiden kuukausi- ja tuntipalkat 1.5.2025-31.7.2026

Koululaisen palkka on 70 % ja 1. vuoden työntekijän palkka on 85 % kunkin ammatin alimman palkkaryhmän 2. vuoden palkasta.

Tukkumyyjät II ja III  1.5.2025

Asennus- ja huoltotehtävissä työskentelevät työntekijät 1.5.2025–31.7.2026

Huolto- ja liikenneasemien ravintolatyöntekijöiden kuukausi- ja tuntipalkat 1.5.2025–31.7.2026

Huolto- ja liikenneasemaravintola: luvanhaltijan edustajan sijaisen tuntipalkat 1.5.2025–31.7.2026

Huolto- ja liikenneasemien ravintolaesihenkilöiden kuukausi- ja tuntipalkat  1.5.2025–31.7.2026

10. Taulukkopalkat 1.8.2026-30.4.2027

Tätä edeltävät taulukkopalkat ovat olleet voimassa 1.5.2025-31.7.2026.

Kaupan työntekijöiden kuukausi- ja tuntipalkat 1.8.2026-30.4.2027

Koululaisen palkka on 70 % ja 1. vuoden työntekijän palkka on 85 % kunkin ammatin alimman palkkaryhmän 2. vuoden palkasta.

Tukkumyyjät II ja III 30.9.2026 asti

Asennus- ja huoltotehtävissä työskentelevät työntekijät 30.9.2026 asti

Huolto- ja liikenneasemien ravintolatyöntekijöiden kuukausi- ja tuntipalkat 1.8.2026-30.4.2027

Huolto- ja liikenneasemaravintola: luvanhaltijan edustajan sijaisen tuntipalkat 1.8.2026-30.4.2027

Huolto- ja liikenneasemien ravintolaesihenkilöiden kuukausi- ja tuntipalkat 1.8.2026-30.4.2027

11. Taulukkopalkat 1.5.2027-31.1.2028

Tätä edeltävät taulukkopalkat ovat olleet voimassa 1.8.2026-30.4.2027.

Kaupan työntekijöiden kuukausi- ja tuntipalkat 1.5.2027-31.1.2028

Koululaisen palkka on 70 % ja 1. vuoden työntekijän palkka on 85 % kunkin ammatin alimman palkkaryhmän 2. vuoden palkasta.

Huolto- ja liikenneasemien ravintolatyöntekijöiden kuukausi- ja tuntipalkat 1.5.2027-31.1.2028

Huolto- ja liikenneasemaravintola: luvanhaltijan edustajan sijaisen tuntipalkat 1.5.2027-31.1.2028

Huolto- ja liikenneasemien ravintolaesihenkilöiden kuukausi- ja tuntipalkat 1.5.2027-31.1.2028

12. Lisät 1.5.2022 alkaen

Työaikalisät ovat olleet voimassa 1.5.2022 lukien.