Ammattiryhmäpöytäkirja 5 SOMISTAJAT

Siirry sisältöön

1 § Ulottuvuus

1. Pöytäkirja koskee somistajia ja somistajaharjoittelijoita.

2. Somistajiin ja somistajaharjoittelijoihin noudatetaan työehtosopimuksen määräyksiä alla esitetyin poikkeuksin.

2 §  Työpalkat

Palvelusaika

1. Palvelusaikaan lasketaan tämän pöytäkirjan tarkoittamassa ammatissa työskennelty aika.

Palvelusaika tarkoittaa kyseisessä vaativuustasossa työskenneltyä aikaa.

2. Siirto vaativuustasossa määräytyy työehtosopimuksen 11 §:n 7. kohdan mukaan.

Vaativuustasot

3. Vaativuustasot ovat Somistaja I ja Somistaja II.

Somistaja kuuluu Somistaja I:een, elleivät työtehtävät edellytä hänen kuulumistaan Somistaja II:een.

Somistaja II:een kuuluu somistaja, joka itsenäisesti runko-ohjeen mukaan suunnittelee ja tekee ikkunoiden, myyntipisteiden tai shoppien somistuksia tai hoitaa lehti-ilmoituksia.

Erityisen vaativa somistus

4. Somistajan tehdessä erityisen vaativaa somistusta hänelle maksetaan vähintään Somistaja II:n palkkaa 20 %:lla korotettuna.

Erityisen vaativaa somistusta on esimerkiksi:

  • sarjamainosteiden suunnittelu
  • myymälöiden ja tavaratalojen vaativat mainonnalliset sisustusratkaisut
  • messu- tai näyttelyosastojen suunnittelu
  • näytöksien showtekniikan järjestely.

Työskentely vaativammassa tehtävässä

5. Työskentely vaativammassa tehtävässä huomioidaan työehtosopimuksen 11 §:n 5. kohdan mukaan.

Vaativammaksi voidaan katsoa myös tehtävä, jossa

  • toimitaan työnantajan nimeämänä työryhmän vanhimpana
  • työskennellään toistuvasti likaisissa, raskaissa tai muuten poikkeuksellisissa olosuhteissa.

3 § Työasut

1. Työnantaja hankkii vakinaiselle somistajalle käyttökelpoisen työasun.

2. Työnantaja omistaa ja huoltaa työasun, ellei työntekijän kanssa korvausta vastaan toisin sovita.