4. Palkkaus

Siirry sisältöön

11 §  Työpalkat

Palkan suuruus

1. Palkan suuruuteen vaikuttavat:

  • työtehtävät
  • koulutus
  • palvelusvuodet
  • lisät
  • työntekemispaikkakunta.

Palvelusaika

2. Palvelusaikaan lasketaan:

  • samassa tämän työehtosopimuksen tarkoittamassa ammatissa työskennelty aika kokonaisuudessaan.
  • vuosilomalain 7 §:n mukainen työhön rinnastettava aika esimerkiksi raskaus- ja vanhempainvapaasta (hoitovapaata ja asevelvollisuusaikaa ei lasketa palvelusaikaan).

Esimerkki 25

Kioskimyyjänä 3 vuotta työskennellyt henkilö palkataan kenkäkauppaan myyjäksi.  Myyjänä työskennelty aika otetaan kokonaisuudessaan huomioon palvelusaikaa laskettaessa. Kokemusvuosiensa perusteella hän on 3. vuoden myyjä.

3. Kokemus muussa ammatissa otetaan huomioon kohtuullisessa määrin, jos se osittain vastaa työssä vaadittavaa ammattikokemusta. Tämä pyritään toteamaan työsopimusta tehtäessä.

Esimerkki 26

Myyjänä aiemmin työskennellyt henkilö palkataan toiseen yritykseen varastotehtäviin. Tällöin palvelusaikaa laskettaessa menetellään kohdan 3. mukaisesti.

Koulutus

4. Työtehtävään liittyvän ammatillisen tutkinnon suorittanut on heti palkkataulukon 3. vuoden työntekijä.

Esimerkki 27

Työntekijällä on 2 vuotta työkokemusta myyjänä ennen, kun hän suorittaa liiketalouden perustutkinnon (merkonomi). Tutkinnon suoritettuaan hän siirtyy 3. vuoden työntekijäksi. Ilman tutkintotodistusta hän olisi jatkanut vuoden ajan 1. vuoden työntekijänä ennen siirtymistä seuraavaan vuosiportaaseen. Tutkinnon suorittamisesta hän hyötyi työkokemustaustallaan yhden vuoden.

Työskentely vaativammassa tehtävässä

5. Työntekijän tehdessä korkeamman vaativuusluokan työtä vähäistä suuremmassa määrin tulee tämän vaikutus palkkaukseen todeta tai sopia paikallisesti.

Palkkaa voidaan maksaa esimerkiksi tunti-, vuoro- ja tehtäväkohtaisesti tai jollain muulla vastaavalla tavalla suhteutettuna, kuten kiinteänä lisänä.

Tilapäinen siirto

6. Siirrettäessä työntekijä korkeammin palkattuun työhön yhdenjaksoisesti yli 2 viikoksi maksetaan yli menevältä ajalta kyseisen työn mukaista palkkaa.

Ennen siirtoa työnantaja toteaa sen vaikutuksen palkkaukseen.

Siirto vaativuustasossa

7. Työntekijän siirtyessä erityisammattitehtävään uusi taulukkopalkka määräytyy sen vuosiportaan mukaan, joka on entistä taulukkopalkkaa lähinnä korkeampi. Mikäli työntekijä olennaisilta osin hyödyntää uudessa tehtävässään aiempaa osaamistaan tai työkokemustaan, määräytyy taulukkopalkka sen vuosiportaan mukaan, johon hän kuului ennen siirtoa.

Vaativuustasojen ylittävä palkka

8. Erityisammattitehtäviä vaativimmissa tehtävissä palkka määräytyy sopimuksen mukaan.

Palkan tulee kuitenkin olla erityisammattitehtävän vähimmäispalkkaa korkeampi.

Osakuukauden palkka

9. Osakuukauden palkka lasketaan:

  • kertomalla päiväpalkka palkkaan oikeuttavilla päivillä, jos niitä on alle 13
  • vähentämällä kuukausipalkasta poissa oltujen työpäivien palkka, jos palkkaan oikeuttavia päiviä on vähintään 13.

Päiväpalkka saadaan jakamalla kuukausipalkka 21:llä, ellei yrityksen käyttämästä tietojärjestelmästä johtuen käytetä kuukauden todellisten työpäivien lukumäärää.

Esimerkki 28

1.–12. välisenä aikana on 8 palkkaan oikeuttavaa päivää,
7 työpäivää ja 1 vuosivapaa.

Kuukausipalkka on 1 848 euroa.

Työpäivän palkka: 1 848 euroa: 21 = 88 euroa.
Palkkaa maksetaan (8 × 88 euroa) 704 euroa.

Esimerkki 29

1.–17. välisenä aikana on 13 palkkaan oikeuttavaa päivää.
18.–30. välisenä aikana on poissa oltuja työpäiviä 9.

Kuukausipalkka on 1 848 euroa.

Työpäivän palkka: 1 848 euroa : 21 = 88 euroa.
Poissa oltujen työpäivien palkka: 9 × 88 euroa = 792 euroa.
Palkkaa maksetaan (1 848 euroa – 792 euroa) 1 056 euroa.

Koululaispalkka

10. Peruskoulun, lukion tai ammatillisen oppilaitoksen oppilaalle voidaan maksaa koululaispalkkaa yhteensä enintään 2 kuukaudelta.

Koululaisen palkka on 70 % kunkin vaativuusluokan 1. vuoden palkasta.

Koululaisen työskenneltyä tämän työehtosopimuksen tarkoittamassa ammatissa 2 kuukautta palkka määräytyy harjoittelijan mukaan.

Taulukkopalkat

11. Taulukkopalkat ovat palkkaliitteessä.

Alle 37,5 tuntia tekevät

12. Työntekijälle maksetaan tuntipalkka tai suhteutettu kuukausipalkka.

13. Tuntipalkka saadaan jakamalla kokoaikatyöntekijän taulukkopalkka luvulla 160. Palkkataulukot ovat palkkaliitteessä.

14. Työntekijälle voidaan maksaa kuukausipalkka sovitun viikkotyöajan ja 37,5 tunnin suhteessa seuraavan kaavan mukaan:

    kokoaikatyöntekijän taulukkopalkka  x  sovittu viikkotyöaika : 37,5

Suhteutettua kuukausipalkkaa saavan työntekijän tuntipalkka määräytyy 14. kohdan mukaan.

15. Palkka maksetaan muun henkilöstön palkanmaksuajan mukaan.

12 § Myyjät ja myymälätyöntekijät

Harjoitteluaika

1. Harjoitteluaika on 1 vuosi.

Harjoittelijan palkka on 85 % palkkaryhmä B1:n (1.6.2024 alkaen palkkaryhmä B:n) 1. vuoden palkasta.

Harjoitteluajan jälkeen maksetaan ao. palkkaryhmän 1. vuoden palkkaa.

Vaativuustasot

2. Vaativuustasot ovat Myyjä I ja Myyjä II.

Työntekijä kuuluu siihen vaativuustasoon, jonka mukaista työtä hän tekee pääosan työajastaan.

Työntekijä kuuluu Myyjä I:een, elleivät työtehtävät edellytä hänen kuulumistaan Myyjä II:een.

Työntekijä kuuluu Myyjä II:een työn ollessa erityisen vaativaa ja edellyttäessä erityistä koulutusta tai pitkäaikaisella kokemuksella hankittua vaativaa ammattitaitoa.

Työntekijän kuuluminen Myyjä II:een edellyttää lisäksi:

  • myyntiartikkeleiden tavanomaista parempaa erikoistuntemusta
  • taitoa antaa asiakasohjausta ja -neuvontaa tuotteiden toimintaperiaatteista.

Myyjä II:n mukaisia työtehtäviä ovat muun muassa:

  • lihamestarin työt lajitelmiltaan ja myynnin määrältään suurehkoissa elintarvikemyymälöissä ja -osastoissa
  • sekä vastaavaa vaativuustasoa edellyttävät myyntitehtävät muissa myymälöissä, kuten esimerkiksi:
    – rakennus- ja LVI-tarvikkeiden myyntitehtävät myyjän tehdessä asiakkaan esittämien piirustusten tai ohjeiden perusteella kustannuslaskelmiin perustuvia myyntitarjouksia
    – myyntitehtävät, jotka edellyttävät tuotekokonaisuuksien tarjontaa asiakkaan esittämien valmiiden työsuunnitelmien perusteella.

Iltalisä

3. Kello 18.00–24.00 tehdystä työstä maksetaan palkkaliitteen mukainen iltalisä myymälän aukiolosta riippumatta.  Lisää ei makseta arkilauantai-iltana tehdystä työstä.

Iltalisä maksetaan sunnuntaina, kirkollisena juhla-, vapun- ja itsenäisyyspäivänä (kello 18.00–24.00) yksinkertaisena. Myymälän ollessa auki sunnuntaisin marras- ja joulukuussa kello 18.00 jälkeen maksetaan sunnuntaisin kello 18.00–24.00 tehdystä työstä iltalisä kaksinkertaisena.

Lisä maksetaan myös muulle työntekijälle (esim. logistiikkatyöntekijä ja toimihenkilö):

  • hänen työskennellessä säännöllisesti myymälässä tai sen välittömässä läheisyydessä ja
  • töiden liittyessä aukiolon johdosta tehtävään myyntityöhön.

Lisä voidaan sopia kiinteäksi kuukausikorvaukseksi työn ollessa myymälän sulkemisen jälkeen tapahtuvaa tavanomaista lopettamistyötä.

Aattoiltalisä

4. Myymälän oltua auki kirkollisen juhlapäivän aattona kello 18.00 jälkeen maksetaan kello 18.00–24.00 tehdystä työstä lauantailisän suuruinen aattoiltalisä.

Kirkollisen juhlapäivän aatot ovat:

  • loppiaisen aatto
  • kiirastorstai
  • helatorstain aatto
  • juhannusaatto
  • pyhäinpäivän aatto
  • jouluaatto
  • uudenvuoden aatto.

Aaton ollessa lauantaina lisä määräytyy 6. kohdan mukaan.

Lisä maksetaan myös muulle työntekijälle 3. kohdan 3. kappaleen mukaan.

Vappu- ja itsenäisyyspäiväaaton lisä määräytyy 3. kohdan mukaan.

Yölisä

5. Kello 00.00–06.00 tehdystä työstä maksetaan palkkaliitteen mukainen yölisä myymälän aukiolosta riippumatta. Lisää ei makseta sunnuntaiyönä, kirkollisen juhla-, vapun- ja itsenäisyyspäivän yönä tehdystä työstä.

Lisä maksetaan myös muulle työntekijälle 3. kohdan 3. kappaleen mukaan.

Lisä voidaan sopia kiinteäksi kuukausikorvaukseksi työn ollessa myymälän sulkemisen jälkeen tapahtuvaa tavanomaista lopettamistyötä.

Lauantailisä

6. Arkilauantaina kello 13.00–24.00 tehdystä työstä maksetaan palkkaliitteen mukainen lauantailisä myymälän aukiolosta riippumatta.

Lisä maksetaan myös muulle työntekijälle 3. kohdan 3. kappaleen mukaan.

Esimerkki 30

Työntekijän työaika päättyy lauantaina klo 16.00. Lauantailisä maksetaan kaikilta klo 13.00 jälkeen tehdyiltä työtunneilta siitä riippumatta, ovatko tunnit työvuoroluettelon mukaisia säännöllisiä tunteja, lisä- tai ylityötunteja.

Inventaarilisä lauantaina

7. Arkilauantaina kello 13.00–24.00 tehdystä inventaarityöstä maksetaan lauantailisän suuruinen inventaarilisä.

Vastuulisä

8. Työntekijälle maksetaan vastuulisä hänen vastatessaan ja huolehtiessaan:

  • osastosta tai tuoteryhmästä
  • toisten työntekijöiden ohjauksesta, valvonnasta ja työaikasuunnitelmien tekemisestä
  • myynti- ja mainossuunnittelusta ja raportoinnista.

Vastuulisä on vähintään 5 % taulukkopalkasta.

Tehtävien ja vastuiden ollessa lähellä esihenkilöiden tehtäviä lisä maksetaan 5 % suurempana.

Myymälänhoitajan sijaisuuslisä

9. Sijaisuuslisä maksetaan myymälänhoitajan sijaiselle.

Lisän suuruuteen vaikuttavat:

  • työntekijän alallaoloaika
  • sijaisuuden kesto
  • myymälän koko.

Lisän suuruus on vähintään:

Maksettaessa 11 §:n 6. kohdan mukaista lisää (tilapäinen siirto) myymälänhoitajan sijaisuuslisää ei makseta.

Kylmä- ja pakkashuonelisä

10. Kylmähuonelisä maksetaan työntekijän työskennellessä pääasiallisesti myymälän kylmähuoneessa.

Lisä on vähintään 5 % taulukkopalkasta.

11. Pakkashuoneessa työskennellyiltä tunneilta maksetaan 20 %:lla korotettu palkka.

Hälytysraha

12. Hälytysraha maksetaan työntekijän poistuttua työpaikalta ja hänen tullessa hälytyskutsusta työhön saman vuorokauden aikana säännöllisen työajan ulkopuolella.

Hälytysraha on 2 tunnin palkka muun hälytystyöstä maksettavan palkan lisäksi.

13 § Logistiikkatyöntekijä

Harjoitteluaika

1. Harjoitteluaika on 1 vuosi.

Harjoittelijan palkka on 85 % ko. vaativuusluokan 1. vuoden palkasta.

Iltalisä

2. Kello 18.00–22.00 tehdystä työstä maksetaan palkkaliitteen mukainen iltalisä. Iltalisä maksetaan kaksinkertaisena sunnuntaina, kirkollisena juhla-, vapun- ja itsenäisyyspäivänä.

3. Logistiikkatyön liittyessä myyntityöhön lisä maksetaan 12 §:n 3. ja 4. kohtien mukaan.

Yölisä

4. Kello 22.00–06.00 tehdystä työstä maksetaan palkkaliitteen mukainen yölisä. Yölisä maksetaan kaksinkertaisena sunnuntaina, kirkollisena juhla-, vapun- ja itsenäisyyspäivänä.

5. Logistiikkatyön liittyessä myyntityöhön lisä maksetaan 12 §:n 5. kohdan mukaan.

Lauantailisä

6. Arkilauantaina kello 13.00–22.00 tehdystä työstä maksetaan palkkaliitteen mukainen lauantailisä.

7. Logistiikkatyön liittyessä myyntityöhön lisä maksetaan 12 §:n 6. kohdan mukaan.

Olosuhdelisät

8. Lisiä maksetaan seuraavasti:

Raskaat tai likaiset olosuhteet
Lisä maksetaan poikkeuksellisen raskaissa tai likaisissa olosuhteissa tehtäviltä tunneilta.
Lisä on 7–11 % taulukkopalkasta tunnilta.

Muuten vaikeat olosuhteet
Lisä maksetaan myös muuten vaikeissa olosuhteissa tehtäviltä tunneilta.
Tällaista työtä voi olla esimerkiksi:

  • työ ulko- tai lämmittämättömässä varastossa talviaikana
  • työ tuoretavaravarastossa
  • vaarallisten aineiden käsittely
  • tai käsin suoritettavien suurten tavaramäärien siirtely.

Lisä on 7–11 % taulukkopalkasta tunnilta.

Lisiä määrättäessä selvitetään, miten suuri osa logistiikkatyöntekijän työstä poikkeaa logistiikkatyön keskimääräisistä olosuhteista sekä mikä osa työstä suoritetaan edellä mainituissa olosuhteissa.

Lisistä sovitaan paikallisesti.

Jos työpaikalla on luottamusmies, asiasta sovitaan hänen kanssaan.

Pakastevarastolisä

9. Pakastevarastossa tehdyiltä tunneilta maksetaan 20 %:lla korotettu palkka.

Pääasiallisesti pakastevarastossa työskentelevälle työntekijälle lisä maksetaan kaikilta tunneilta.

Työryhmän vanhin (nokkamies)

10. Työryhmän vanhin on erikseen nimetty logistiikkatyöntekijä, joka:

  • työskentelee pysyvästi kaupan logistiikan esihenkilön apuna työnjohtotehtävissä ja
  • tekee myös tavanomaista logistiikkatyötä.

Taulukkopalkka on palkkaryhmä B2:n 8. vuoden taulukkopalkka korotettuna vähintään 10 %:lla.

Työryhmän vanhinta (nokkamies) koskeva määräys on voimassa 31.12.2023 asti.

Hälytysraha

11. Hälytysraha maksetaan työntekijän poistuttua työpaikalta ja hänen tullessa hälytyskutsusta työhön saman vuorokauden aikana säännöllisen työajan ulkopuolella.

Hälytysraha on 2 tunnin palkka muun hälytystyöstä maksettavan palkan lisäksi.

Vaativuusluokitus (1.1.2024 alkaen)

12. Logistiikkatehtävien vaativuusluokitukset ovat palkkaliitteessä.

14 § Toimihenkilöt

Harjoitteluaika

1. Harjoitteluaika on kullekin toimihenkilöalalle tulevalle 1 vuosi.

Harjoitteluaika edellytetään toimihenkilöalalle tultaessa suoritettavaksi ainoastaan kerran.

Harjoittelijan palkka on 85 % toimihenkilön ko. vaativuustason 1. vuoden palkasta.

Työaikalisät

2. Kello 18.00–06.00 tehdystä työstä maksetaan palkkaliitteen mukainen iltalisä. Iltalisä maksetaan sunnuntaina, kirkollisena juhla-, vapun- ja itsenäisyyspäivänä (kello 18.00–24.00) kaksinkertaisena.

Lisää ei makseta:

  • käytettäessä liukuvaa työaikaa tai
  • työntekijän päättäessä itse säännöllisen työaikansa ajankohdasta.

Toimihenkilötyön liittyessä myyntityöhön lisä maksetaan 12 §:n 3.–6. kohtien mukaan.

Vaativuusluokitus (1.1.2024 alkaen)

3. Toimihenkilöiden vaativuusluokitukset ovat palkkaliitteessä.

15 § Muut ammattiryhmät

1. Tämän pykälän ammattiryhmiin noudatetaan työehtosopimuksen määräyksiä alla esitetyin poikkeuksin.

Pika- ja noutotukkutyöntekijät

2. Pika- ja noutotukkutyöntekijän palkka määräytyy 13 §:n mukaan lukuun ottamatta 13 §:n 3., 5. ja 7. kohtia.

Vahtimestarit

3. Vahtimestarin palkka määräytyy työsopimuksen mukaan.

Työajan määräytyessä myymälässä työskentelevän työntekijän työajan perusteella maksetaan ilta-, aattoilta-, yö- ja lauantailisä 12 §:n 3.–6. kohtien mukaan.

Työajan määräytyessä muulla perusteella maksetaan ilta-, yö- ja lauantailisä 13 §:n 2., 4. ja 6. kohtien mukaan.

Lisät voidaan sopia osaksi kokonaispalkkaa.

Lähetit

4. Harjoitteluaika on 1 vuosi.

Harjoittelijan palkka on 85 % palkkaryhmä A:n 1. vuoden palkasta.

Korjausompelijat

5. Korjausompelijan palkkaryhmä on B1 (1.6.2024 alkaen B).

Siivoojat

6. Kello 18.00–22.00 tehdystä työstä maksetaan palkkaliitteen mukainen iltalisä. Kello 22.00–06.00 tehdystä työstä maksetaan palkkaliitteen mukainen yölisä. Ilta- ja yölisä maksetaan kaksinkertaisena sunnuntaina, kirkollisena juhla-, vapun- ja itsenäisyyspäivänä.

7. Viikkotyöpäivien määrä voidaan sopia työsopimuksessa.