38 § Poliisitutkinta ja oikeudenkäynti

Toimeksiantoon liittyvään poliisikuulusteluun, oikeudenkäyntiin tai muuhun vastaavaan tilaisuuteen käytetty aika luetaan työajaksi. Jos työntekijä joutuu hoitamaan asiaa vapaa‑aikanaan, maksetaan hänelle käytetyistä tunneista korvausta kuten ylityöstä.

Työnantaja korvaa asian hoitamisesta työntekijälle aiheutuneet kustannukset (matkakulut ja oikeudenkäynnistä aiheutuneet julkiset maksut) siltä osin kuin niitä ei tuomioistuimen päätöksellä korvata.

Työnantaja huolehtii asian edellyttämästä oikeusavusta. Työntekijällä on oikeus edellä kuvattuihin etuisuuksiin myös silloin, kun tuomioistuin toteaa työntekijän syyllistyneen lievään rikokseen, rikkomukseen tai tuottamukseen.

Työnantaja avustaa työntekijää myös rikosvahingoissa annetun lain tai vakuutuksen perusteella suoritettavien korvausten hakemisessa.