3 § Työsopimus ja koeaika

1. Työsopimus tulee tehdä kirjallisesti.

2. Kausityöhön otettavan tuntipalkkaisen työntekijän kanssa voidaan sopia kaksi- tai kolmiviikkoisjakson keskimääräisestä vähimmäistyöajasta, jolloin sovitun työajan tulee toteutua työsuhteen kestoaikana. Määräys on voimassa kokeiluluontoisesti sopimuskauden ajan (31.3.2022 asti)

3. Koeajasta on sovittava työsopimuksessa.

4. Koeajan pituus on enintään kuusi kuukautta. 12 kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saa olla enintään puolet työsopimuksen kestoajasta. Koeaika alkaa työnteon aloittamisesta.

5. Jos työntekijä on koeaikana ollut työkyvyttömyyden tai perhevapaan vuoksi poissa työstä, työnantajalla on oikeus pidentää koeaikaa kuukaudella kutakin työkyvyttömyys- tai perhevapaajaksoihin sisältyvää 30 kalenteripäivää kohden työsopimuslain 1 luvun 4 §:ssä säädetyllä tavalla.

Työnantajan on ilmoitettava työntekijälle koeajan pidentämisestä ennen koeajan päättymistä.

Määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saa pidennyksineen olla korkeintaan puolet työsopimuksen kestosta, ei kuitenkaan enempää kuin kuusi kuukautta.

6. Koeaikana voidaan työsopimus molemmin puolin purkaa irtisanomisaikaa noudattamatta

ESIMERKKI

Työsopimuksessa on sovittu kuuden kuukauden koeajasta.
Työntekijä aloittaa työnteon 26.4. Koeajan viimeinen päivä on 25.10.