2. Työsuhde

Siirry sisältöön

2 § Työnjohto

1. Työnantaja johtaa ja jakaa työtä.

2. Työnantaja ottaa ja erottaa työntekijät.

3. Määrätynlaiseen työhön otettu työntekijä on velvollinen tarpeen vaatiessa tekemään muutakin ammattiinsa kuuluvaa tai siihen rinnastettavaa työtä.

4. Järjestäytymisoikeus on molemmin puolin loukkaamaton.

3 § Työsopimus ja koeaika

1. Kirjallisessa työsopimuksessa tulee olla tässä työehtosopimuksessa olevan mallilomakkeen ja sen täyttöohjeiden mukaiset vähimmäistiedot.

2. Koeajasta on sovittava työsopimuksessa. 

3. Koeajan pituus on enintään 6 kuukautta.

Jos työntekijä on koeaikana ollut työkyvyttömyyden tai perhevapaan vuoksi poissa työstä, työnantajalla on oikeus pidentää koeaikaa kuukaudella kutakin työkyvyttömyys- tai perhevapaajaksoihin sisältyvää 30 kalenteripäivää kohden. 

Työnantajan on ilmoitettava työntekijälle koeajan pidentämisestä ennen koeajan päättymistä.

12 kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saa pidennyksineen olla enintään puolet työsopimuksen kestoajasta.

4. Koeaikana sopimus voidaan molemmin puolin purkaa irtisanomisaikaa noudattamatta.’

5. Työntekijän palatessa kohtuullisessa ajassa aikaisemman työnantajansa palvelukseen ja entisen kaltaiseen työhön koeaikaa ei sovelleta, ellei siihen ole erityistä syytä.

4 § Määräaikainen sopimus

1. Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen määräytyy työsopimuslain 1:3 §:n mukaan.

2. Sopimuksen päättymisajankohdan on oltava työntekijän tiedossa hyvissä ajoin, kuitenkin vähintään 1 viikkoa ennen, jos mahdollista.

3. Päättäessään työsuhteen ennen määräaikaa työntekijä korvaa työnantajalle aiheuttamansa vahingon.

Korvaus on 2 viikon palkka tai laiminlyödyn työkauden ollessa lyhyempi sitä vastaava määrä.

Korvauksen kuittaaminen määräytyy työsopimuslain 2:17 §:n mukaan.

4. Päättäessään työsuhteen ennen määräaikaa työnantaja korvaa työntekijälle aiheuttamansa vahingon työsopimuslain 12:2 §:n mukaan.

5 §  Työsuhteen päättyminen ja lomautus

Irtisanomisaika

1. Työnantajan noudattama irtisanomisaika on:

2. Työntekijän noudattama irtisanomisaika on:

3. Konttorityöntekijöillä ja tukkumyyjillä voidaan 1. ja 2. kohdista poiketen sopia molempien osapuolten irtisanomisajaksi 1 kuukausi.

Jos työnantajan irtisanomisaika on 1. kohdan mukaan pidempi kuin tämän kohdan nojalla sovittu 1 kuukauden irtisanomisaika, työnantajan on noudatettava pidempää irtisanomisaikaa.

4. Irtisanomisaika alkaa kulua irtisanomista seuraavasta päivästä.

Esimerkki 1

a. Irtisanomisaika 14 vrk

Työsuhde irtisanottiin maanantaina 13.1.
Irtisanomisaika alkaa tiistaina 14.1.
Työsuhteen viimeinen päivä on maanantai 27.1.

b. Irtisanomisaika kuukausina

Kun irtisanomisaika lasketaan kuukausina, työsuhde päättyy järjestysnumeroltaan samana päivänä, kun irtisanominen on suoritettu.

Jos vastaavaa päivää ei ole siinä kuussa, jossa määräaika päättyisi, työsuhde päättyy kuukauden viimeisenä päivänä.

Irtisanomisaika 1 kk:
Työsuhde irtisanottiin 1.3. Irtisanomisaika alkaa kulua 2.3.
Työsuhteen viimeinen päivä on 1.4.

Irtisanomisaika 2 kk:

5. Työsopimus irtisanotaan todistettavasti.

6. Irtisanomisen syy ja työsuhteen päättymisaika on vaadittaessa ilmoitettava työntekijälle viivytyksettä kirjallisesti.

Korvaukset

7. Työntekijän, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on korvattava työnantajalle noudattamatta jätetyn irtisanomisajan palkka.

Korvauksen kuittaaminen määräytyy työsopimuslain 2:17 §:n mukaan.

Esimerkki 2

Työntekijä irtisanoutui 17.10. toistaiseksi voimassa olevasta työsuhteestaan ja lähti välittömästi noudattamatta 14 päivän irtisanomisaikaansa (työsuhteen päättymispäivä 31.10.). Työntekijän kuukausipalkka oli 1 939 euroa.

Työntekijä oli töissä yhteensä 11 päivää (17 kalenteripäivää). Tältä osin hänellä on työnantajalta palkkasaatavaa 11 x työpäivän palkka 92,33 euroa eli yhteensä 1 015,63 euroa. Lomakorvaussaatavia hänellä on yhteensä 930,72 euroa (1 939 : 25 x 12). Ennakonpidätyksen jälkeen hänen nettolopputilinsä on (1 015,63 euroa + 930,72 euroa) – 525,51 euroa eli yhteensä 1 420,84 euroa.

Työntekijä on velvollinen maksamaan korvauksena työnantajalle noudattamatta jätetyn irtisanomisajan palkkaa vastaavan määrän eli 923,37 euroa (1 939 euroa – 1 015,63 euroa).

Suojaosuus 17 kalenteripäivältä on 17 x 22,41 (suojaosuus velallisen osalta v. 2018) 380,97 euroa. Työnantajan kuitattava saatava 923,37 euroa on suurempi kuin 2 x suojaosuus (761,94), mutta pienempi kuin enintään 4 x suojaosuus (1 523,88 euroa), joten lopputilistä työnantaja voi kuitata enintään 1/3 netto-palkasta (1 420,84 euroa) eli 473,61 euroa. Työnantajalle jää vielä korvaussaatavaa työntekijältä 449,76 euroa.

8. Työnantajan, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on maksettava työntekijälle noudattamatta jätetyltä irtisanomisajalta täysi palkka.

Esimerkki 3

Työntekijä irtisanoutui 17.10. toistaiseksi voimassa olevasta työsuhteestaan ja lähti välittömästi noudattamatta 14 päivän irtisanomisaikaansa (työsuhteen päättymispäivä 31.10.). Työntekijän kuukausipalkka oli 1 939 euroa.

Työsuhteen purkaminen

9. Työsuhteen purkaminen määräytyy työsopimuslain 8:1 §:n mukaan.

Purettaessa työsuhde se päättyy välittömästi.

Lomautus

10. Toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen otettu työntekijä voidaan lomauttaa 14 päivän ilmoitusajalla.

Työpaikkakohtaisesti sopien (23 §:n mukaisesti) ilmoitus-aikaa voidaan lyhentää 7 päivään. Jos työpaikalla on luottamusmies, asiasta sovitaan hänen kanssaan.

Määräaikaiseen työsuhteeseen otettu työntekijä voidaan lomauttaa työsopimuslain 5:2 §:n mukaan.

11. Lomautuksen ennakkoselvitys, työntekijän kuuleminen ja lomautusilmoitus määräytyvät työsopimuslain 5:3 ja 5:4 §:n mukaan.

12. Lomautettu työntekijä voi irtisanoutua työsopimuslain 5:7 §:n mukaan.