10 § Ylimääräiset vapaapäivät eli Z-päivät

1. Työntekijä ansaitsee ylimääräisiä lisävapaapäiviä (Z-päivä) siitä lukien, kun hänen työsuhteensa on kestänyt kolme (3) kuukautta.

Työntekijä ansaitsee 0,5 Z-päivää jokaiselta täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.

Työssäolopäivien veroisiksi päiviksi katsotaan samat päivät kuin vuosiloman ansainnassa lukuun ottamatta äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan kestoaikaa.

2. Säännöllisen työajan ollessa 120 tuntia Z-päivän arvo on 8 tuntia. Työsopimuksen mukainen työaika voi toteutua myös pidemmän ajanjakson kuluessa työajan tasoittumisjärjestelmän soveltamisesta johtuen.

3. Muiden kuin täyttä työaikaa tekevien työntekijöiden osalta Z-päivän arvo määräytyy jakamalla täyden vapaapäivän ansainnan täyttävän kuukauden ja sitä edeltävien kolmen ansaintakuukauden yhteenlaskettu työtuntimäärä luvulla 86. Työajaksi luetaan myös poissaoloaika, jolta työnantajalla on palkanmaksuvelvollisuus. Z-päivän arvo voi olla kuitenkin enintään 8 tuntia.

Näille työntekijöille Z-päivä voidaan vapaan sijasta korvata rahasuorituksella siten, että jokaisen ansaitun 0,5 Z-päivän osalta korvaus on 2,32 % ansaintakuukauden ansioista sunnuntaityökorvausta lukuun ottamatta. Korvaus maksetaan ansainnan täyttymistä seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Rahana korvattavan Z-päivälyhennyksen arvo voi kuitenkin olla enintään 4 tunnin palkkaa vastaava määrä.

4. Ansaitut Z-päivät annetaan kokonaisina vapaapäivinä, elleivät työnantaja ja työntekijä keskenään toisin sovi.

Z-päivät annetaan viimeistään seuraavan vuoden toukokuun loppuun mennessä.

Vuosityöaikajärjestelmää sovellettaessa edellä mainitusta antamistavasta voidaan poiketa työnantajan ja työntekijän välisen sopimuksen mukaisesti.

Osapuolet suosittelevat Z-vapaapäivien keräämistä yhdenjaksoiseksi vapaaksi etenkin niissä toimipisteissä, joissa on voimakkaita kausivaihteluita.

5. Työvuorolistalle merkityn Z-päivän pituus on vähintään 24 tuntia.

Sillä kolmiviikkoisjaksolla työaika, jona Z-päivä annetaan, lyhenee kokoaikatyöntekijän työaika 8 tuntia. Ylimääräinen lisävapaapäivä ei vähennä antamisjakson muita vapaapäiviä.

6. Työnantajan on ennen Z-päivien merkitsemistä työvuorolistaan kuultava työntekijän mielipidettä niiden sijoittamisesta.

Ansaittuja Z-päiviä ei saa sijoittaa vuosiloman tai muun työvuorolistaa laadittaessa tiedossa olevan poissaolon ajalle.

7. Ylimääräinen lisävapaapäivä ei vähennä kuukausipalkkaisen työntekijän palkkaa siltä palkanlaskentajaksolta, johon se sijoitetaan.

8. Mikäli Z-päivänä joudutaan työskentelemään, maksetaan siitä työntekijälle 50 %:lla korotettu palkka.

9. Työsuhteen päättyessä pitämättä jääneet Z-päivät korvataan rahassa.

ESIMERKKI

Z-päivää seuraava työvuoro voi alkaa aikaisintaan 24 tunnin kuluttua Z-päivää edeltävän työvuoron päättymisestä lukien.